tiistai 27. lokakuuta 2015

Suuri työkalulaatikko

Nyt teen suurta laatikkoa, johon mahtuu pieni laatikko.
Luonnos

Katkaisin kirsikan lauta. Seuraavasaa vaiheessa suoristettiin niitä oikohöylällä ja tasohöylällä. Ja sitten halkaisin lautoja.


Liimatut laudat
 
Katkaistut osat
 
Liitoksien tekeminen
 

  Tein uria ja katkaisin vanereja pohjaa ja kantta varten.
 Liimasin liitoksia ja hioin laatikon.
 Katkaisin sen niin, että yläpuolesta tuli kansi. Kansi onnistui vähän erilainen kuin oli suunniteltu.
Tein taskun sahoja varten
 ja kiinnitin kahvan naulojen avulla. (Jatkoin kahvojen tekemistä samassa tyylissä)

Suunnitelmassa laatikossa oli metalliketju, joka pitäisi kannen yläasennossa kun laatikkoa avataan. Päätin tehdä tosella tavalla.

Tein kaksi reikää laatikon seinässä ja kaksi kannessa.
Sitoin kaksi solmua laatikon sisällä.
 Hyvä on tässä keinossa on se, että köysistä tulivat lisäkahvat.
Unohdin kirjoittaa, että ennen sitä kiinnitin saranoita
 Halleluja!
 

perjantai 23. lokakuuta 2015

Pieni työkalulaatikko

 Uusi projekti on työkalulaatikko, jonka sisällä on pieni laatiiko. Ensin teemme pienen ja sitten suuren laatikon.

Luonnokset
Valitsin sellaisen variaation. Haluan tehdä laatikon kahvaa oksasta. 
Tehdessä laatikkoa käteni vähän kärsivät. Mutta minä olen jo tottunut, että vanhat haavat eivät ehti parantumaan, kun uudet pienet haavat ilmestyivät.
Tässä on laatikon pohja. Voi näyttää, että sitä oli helppoa tehdä. Ei se niin ole. Se on tarkuutta vaativa työ.
 Reikiä sisäisiä reunoja varten.

Sisäiset reunat

 Pohjat

 Liimaus

                                           Viimeisessä vaiheessa  hioin kahvan ja laatikon.


Kiinnitin kahvan ruuvien avulla. 

Yeeeeah,tein loppuun sen!!!



lauantai 3. lokakuuta 2015

Tourujoen Yö

"Kahlittu kauneus" on nähtävillä sunnuntaihin 4. 10. saakka.


Pimeässä se on loistava näytelmä. Tulkaa katsomaan!





perjantai 2. lokakuuta 2015

Fantasialinnut Tourujoen rannalla

Meidän linnumme on jo paikalla! Tule äänestämään tänään klo 19:00 alkaen.

"Kahlittu kauneus" odottaa teidän ääniään :)


torstai 1. lokakuuta 2015

Nahkatakin korjaus.

Viime viikonloppuna uudistin lempi nahkatakkini. 

Tälläinen se oli.


Ompelin mustan nahkan ja mustan kankaan paloja. 





Niitteistä tein kirjaimen R.



Lopputulos