keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Lelulinna

Koulussa annettiin tehtävä tehdä sarjatuotteita asiakkaille. Päätin valmistaa lelulinna veljentyttärelle. Lapsuudessa minulla oli melko samanlainen lelulinna, mutta se oli puunvärinen, ja minua aina harmitti, että linnan osia on niin vähän. Työn prosessissa vähän ihastuin ja tein liikaa osia. Siten minulla on nyt kaksi settia.

Luonnoksia



Tavoittena oli valmistaa niin paljon erilaisia osia kuin on mahdollista. Ja tässä nyt on kuutioita, suorakulmioita, kolmioita, puolisuunnikkaita, sylintereitä, kartioita, siltoja, portaita ja holvikaaria. Uuseimmissa tilanteissa käytin vannesahaa, sirkkeliä, hiomakonetta. Myös olen sorvannut pyöreitä osia.


Sahausmerkit


 Ajoin sirkkelillä kaksi pientä uraa tornien yläosien jokaiselta puolelta ja sitten otin pois loput taltalla.


Sitten veistin ikkunoita. :)


Hioin kaikki osat.


 Vesivärien testaus


Maalasin vain joitakin osia. Kaikki mitä oli tehty saarnista olen peittänyt puuöljyllä, koska sen pinta oli liian kaunis itse itsestään peittääkseen sitä vesiväreillä.


Maalauksen jälkeen hioin osia, ja sitten peitin öljyllä ja mehiläisvahalla.

Tämä setti lähtee Venäjälle veljentyttärelle.







Tyytyväinen asiakas :)


Jopa aikuiset leikkivät =)


Toinen setti on myynnissä 10.-13.4. tapahtumassa Taitoviikko Luovalla Kampuksella.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti